Kammottavia makuelamyksia.

Sohvasurffaaminen on mahtava keksinto. Mutta valilla kasvissyojana joutuu kiusallisiin tilanteisiin. niinkuin Ulan-udessa. "Valmistin juuri eita varten tata isoaidin salaisella eseptilla tehtya lihapataa. ettekai ole kasvisyojia?" Minun annokseeni han sitten noukki lihapalat pois. Vietimme mahtavan illan sohvahoustin ystavien kanssa. he halusivat tarjota kaiken: ruuat, juomat, sisaanpaasymaksut klubille, toimivat kuskeinamme. Seuraavana paivana eras heista kutsui meidat ravintolaansa. halusi meidan maistavan paikkakunnan ylpeydenaihetta: taikinanyytteja joiden sisalla oli lihaa ja oljyista kastiketta. "kylla kai sina voit yhden maistaa, vaikka oletkin kasvisyoja?" Nelja ihmista tuijotti minua  poydan ylitse. "Just try, and we are happy." HYIHYIHYIHYI. "Did you like it?" MMMMMM, delicious. Joskus olen kaivannut lihaa mutta en enaan koskaan koskaan koskaan. Nyyttia tuli puraista, jonka jalkeen imaista oljyinen kastike. yokyokyok. Mitaan niin oksettavaa en ollut koskaan maistanut, en ennenUlanbaatoria ja Mongolialaista "teeta."

Perinteinen mongolialainen kahvila, ehka juodaan siella kupit teeta ennen hostellille menoa? Olimme Jonin ja englantilaisen Karlin kanssa kierrelleet koko paivan kaupungilla, buddhalaisia temppeleita, valtava ulkoilmamarketti, puijotelleet autojen seassa ja eksyneet useamman kerran. Kolme teeta, kiitos. Teen sijaan saimme kome kuppia vaaleanharmaata, paksua, suolaista juomaa. Hevosenmaitoa. Pohjaa kohti se muuttui paksummaksi ja paksummaksi. Hajukin oli kuvottava. Tama on tata vieraaseen kulttuuriin tutustumista. madventuresin Madcook. Irvistellen yritimme juoda "teeta." Monen oksennusrefleksin jalkeen mina lopetin, Joni ja Karl saivat mukit tyhjennettya. Loppuillan maito pysytteli kaikilla jossain kurkunkohdalla. Piti varoa yskimasta.

Pienena oli paljon ruokia mita ei pystynyt syomaan. Nykyaan ei ole oikeastaan mitaan. En mina kaikesta pida, mutta kaikki menee alas. Ilman naurettavaa kokimista ja oksennan kohta- kommentteja. Muutenkin ruuasta valittaminen on typeraa. Mutta mutta...nyt on kaksi ruokaa mita inhoan: hevosenmaito ja lihanyytit. Seuraavat nelja paivaa olemme maaseudulla missa luultavasti tee tulee aina olemaan tuota kammottavaa suolaista, valkoista, paksua juomaa. Mongolialaisten herkkua.No, ehka opin pitamaan siita.

Pieni saari keskella suurta jarvea.

Tiedatteko sen Muumi- sarjakuvan, missa Nipsu perustaa Muumilaakson uimarannalle lomaparatiisin? Suuri lauma vaativia turisteja saapuu vaatien samanlaisia palveluita kun edelliskesan kohteessa oli: uimakoppeja, mokkeja, veneretkia, jotain historiallisia valokuvia, ohjelmaa. Vahan sellainen paikka oli Olkhlonin saari keksella Baikal- jarvea.

Bussimatka Olkhlonille kesti seitseman tuntia. Jarvi oli viela sen verran jaassa, ettei lautta paasyt kulkemaan, joten ylitys tehtiin ilmatyynyaluksella. Mitka maisemat bussin ikkunasta! Uskomattoman kaunista. Pilvet roikkuivat alhaalla, maa oli punaisenruskeaa, tasankoja, villihevosia, lehmia, kukkuloita ja vuoria, joiden huippua peittaa vielakin lumikerros.

Jarvea lahestyttaessa myos pilvet nousivat korkammalle, tekivat tilaa Baikalille. Vaikka se oli jaassa, sen syvyyden tunsi. Maailman syvin jarvi. Saarella oli hiljaista. Hiljaisuus oikein humisi korvissa. Kiipesimme shamaanikalliolle ihailemaan maisemia, kerattiin rikka tayteen kivia, kaveltiin jaalla ja vain katseltiin.

Saari on ollut todella eristynyt muusta maailmasta pitkaan. Sahkot saarelle tuli vasta kuusi vuotta sitten. Turisteja on kaynyt harvakseltaan, mutta lahi vuosina paikasta on tullut suositumpi, paljolti Nikita's guesthousen ansiosta, joss mekin yovyimme. Se on rakentanut kylaan teemapuistomaisen mokkirykelman, aitoa siperilaista kasityota! Vieraile shamaanien pyhilla paikoilla, bussikuljetukset vain 600 ruplaa! Koe mahtava alkuperainen venalainen Banja! Turisteja on yha enemman ja enemman. Pienen kylan keskustassa joka toisessa talossa on matkamuistomyymala, internet kahvila, mahdollisuus vuokrata sita sun tata. Museokin saarelle on perustettu. Varmaan jonkun hemuli-rouvan pyydettya. Kun siella edellis kesankin lomakohteessa oli. Museo on kuulemma taynna vanhaa roskaa, mita nyt ihmisten kodeista on saatu raahattua.

Teemapuistomaisuudestaan huolimatta Olhlond oli ihana paikka. Kauniskauniskaunis. Lehmat, koirat ja kissat kulkivat kaduilla vapaina. Suosituimpia kulkuvalineita naytti olevan vanhat moottoripyorat, sellaiset, joissa on sivuvaunu tavarankuljetusta vartren ( tai ylimaariselle matkustajalle). Hiekkatiet pollysivat viela pitkaan, kun sellainen oli huristanut ohi. Uinti Baikal- jarvessa olisi tuonut 25 lisa vuotta, mutta jaan takia se oli mahdotonta. Paljonko kasvojenpesu mahtoi tuoda lisaa elinaikka minulle? Joku kerta taytyy nahda Baikal jaista vapaana.

Tamara- Tomera, Olga- Neiti, nalkiintynyt, kiukkuinen tati ja hirmuinen monsteri

Junaemannista


Venalaisiissa pitkanmatkan junissa Junaemanta vastaa paljolti matkan mukavuudesta, ainakin ulkoisista puitteista, joten heihin kannataa solmia hyvat valit. Kaikenmoisia emantia onkin jo matkan varrella mahtunut.

Kerran oli junassa hirvittava iso kammottava morko: tupeerattu vetyperoksiditukka, leveytta ja pituutta, ilme kuin kakkaa olisi nenan alla ja kaytostapoja ei ollenkaan. Kaikille han vaan murahteli, heratti matkustajat yli kaksi tuntia ennen oikeaa asemaa eika paastanyt enaan takaisin nukkumaan, kaamea monsteri kaiken kaikkiaan.

Tamara- Tomera oli mahtava tapaus! Uhkea, ronski, rivo-riitan nakoinen hilpea otus, joka jutteli kaikkien matkustajien kanssa, yritti neuvoa meita tyhmia turisteja, vaikkei apua erikseen pyydettykaan, nauroi kovalla aanella ja hipsi tupakalle aina kun mahdollista. Tamara ei lahjontaa olisi tarvinnut, mutta vahemman miellyttavien junaemantien jalkeen paatimme osoittaa rakkautemme hanta kohtaan kahden suklaalevyn muodossa. Siita tulikin aika lyttyynmennyt juttu. Nukuin nimittain vahingossa niiden paalla... Sulanutta suklaata ei oikein kehtanut lahjaksi antaa, joten soimme ne sitten itse (hirvea tragedia).

Sitten oli se yksi nalkiintynyt  pikkuinen vilivinkka, joka vaan siivosi ja siivosi ( ei tosin vessoja) eika koskaan hymyillyt. Kiukkuisen ja kiireisen oloinen. Sille jos jollekkin olisi tarvinnut tarjota suklaata ( ei tarjottu, koetettiin vain pysya poissa hanen tieltaan).

Ja sitten. Sitten, junaemantien aatelia...Olga-neiti! Oi mika nainen! Han osasi muutaman sanan engalntia ja halusi oppia lisaa. Kertoi rakastavansa tyotansa, ja sen kylla huomasi. Oli kaikille kovin avulias ja aina iloinen. Opetti meidat pelaamaan venalaista korttipelia (saannot tosin eivat virelakaan ole aivan selvat...), kutsui hyttiinsa englanti-venaja-englanti-oppitunnille.

Durakaa Olgan hytissa ( Olgan meikit olivat niin hunosti, mukamas, ettei hanesta saanut ottaa kasvokuvaa).

Reissussa rahjaantyneet kylailemassa.

Kolmisen tuntia istuimme juomassa Olgan hytissa teeta, soimme kekseja ja suklaata, opiskelimme uusia kielia, ihailimme auringonlaskua ja siperian kauniita maisemia.
Jalleen kerran tuli huomattua, yhteista kielta ei hirvean paljon tarvita, jotta molemmat osapuolet tulevat ymmarretyiksi. Tiedamme Olgan perheesta ( toinen poika hukkui seitseman vuotiaana, toinen on tankkimiehena armeijassa. Ei miesta eika poikaystavaa), musiikkimausta (vain klassista), muista mielenkiinnon kohteista ja pienia triviatietoja, kuten: Olga on uinut Baikalissa, se oli kivempaa kuin uinti Mustassa meressa, han kuljettaa mukanaan rannoilta keraamiaan kauniita kivia eika Olgan vanhemmat vielakaan tieda tyttarensa tupakoinnista. Vaihdoin Olgan kanssa osoitetiedot, kirjeystavyys alkakoon. Han englanniksi, mina venajaksi.

Ihana Olga-neiti ja reissussa rahjaantynyt osa2.

Englanti- venaja- englanti.

Vastakohtia.

Pietari, Kristuksen ylösnousemisen katedraali.

Kirkot ovat Venajalla mahtavia ja koristeellisia, niin ulkoa kuin sisalta. Kullattuja kupoleita, sisalla ikoneita. Joskus riittaa kuitenkin vaatimattomampikin tyyli...

Ekaterinburg, nimeton Moskeija

Eakaterinburg, lipputiski junarautatieasemalla.

Asemat ovat vahintaan yhta mahtavia kuin kirkot! Kattokruunuja, pylvaita, kohokuvia...Vaikka ei Pietarissa punaisella, vanhimmalla, metrolinjalla pitaisikaan matkustaa, kannattaa vierailla muutamalla asemalla ihan vaan niiden koristeellisuuden vuoksi. Mutta toisaalta...Ei sen aina tarvi olla niin viimeisen paalle...

Irkutsk, bussiaseman odotussali. Noi