Junaemannista
Venalaisiissa pitkanmatkan junissa Junaemanta vastaa paljolti matkan mukavuudesta, ainakin ulkoisista puitteista, joten heihin kannataa solmia hyvat valit. Kaikenmoisia emantia onkin jo matkan varrella mahtunut.
Kerran oli junassa hirvittava iso kammottava morko: tupeerattu vetyperoksiditukka, leveytta ja pituutta, ilme kuin kakkaa olisi nenan alla ja kaytostapoja ei ollenkaan. Kaikille han vaan murahteli, heratti matkustajat yli kaksi tuntia ennen oikeaa asemaa eika paastanyt enaan takaisin nukkumaan, kaamea monsteri kaiken kaikkiaan.
Tamara- Tomera oli mahtava tapaus! Uhkea, ronski, rivo-riitan nakoinen hilpea otus, joka jutteli kaikkien matkustajien kanssa, yritti neuvoa meita tyhmia turisteja, vaikkei apua erikseen pyydettykaan, nauroi kovalla aanella ja hipsi tupakalle aina kun mahdollista. Tamara ei lahjontaa olisi tarvinnut, mutta vahemman miellyttavien junaemantien jalkeen paatimme osoittaa rakkautemme hanta kohtaan kahden suklaalevyn muodossa. Siita tulikin aika lyttyynmennyt juttu. Nukuin nimittain vahingossa niiden paalla... Sulanutta suklaata ei oikein kehtanut lahjaksi antaa, joten soimme ne sitten itse (hirvea tragedia).
Sitten oli se yksi nalkiintynyt pikkuinen vilivinkka, joka vaan siivosi ja siivosi ( ei tosin vessoja) eika koskaan hymyillyt. Kiukkuisen ja kiireisen oloinen. Sille jos jollekkin olisi tarvinnut tarjota suklaata ( ei tarjottu, koetettiin vain pysya poissa hanen tieltaan).
Ja sitten. Sitten, junaemantien aatelia...Olga-neiti! Oi mika nainen! Han osasi muutaman sanan engalntia ja halusi oppia lisaa. Kertoi rakastavansa tyotansa, ja sen kylla huomasi. Oli kaikille kovin avulias ja aina iloinen. Opetti meidat pelaamaan venalaista korttipelia (saannot tosin eivat virelakaan ole aivan selvat...), kutsui hyttiinsa englanti-venaja-englanti-oppitunnille.
Kolmisen tuntia istuimme juomassa Olgan hytissa teeta, soimme kekseja ja suklaata, opiskelimme uusia kielia, ihailimme auringonlaskua ja siperian kauniita maisemia.
Jalleen kerran tuli huomattua, yhteista kielta ei hirvean paljon tarvita, jotta molemmat osapuolet tulevat ymmarretyiksi. Tiedamme Olgan perheesta ( toinen poika hukkui seitseman vuotiaana, toinen on tankkimiehena armeijassa. Ei miesta eika poikaystavaa), musiikkimausta (vain klassista), muista mielenkiinnon kohteista ja pienia triviatietoja, kuten: Olga on uinut Baikalissa, se oli kivempaa kuin uinti Mustassa meressa, han kuljettaa mukanaan rannoilta keraamiaan kauniita kivia eika Olgan vanhemmat vielakaan tieda tyttarensa tupakoinnista. Vaihdoin Olgan kanssa osoitetiedot, kirjeystavyys alkakoon. Han englanniksi, mina venajaksi.
Venalaisiissa pitkanmatkan junissa Junaemanta vastaa paljolti matkan mukavuudesta, ainakin ulkoisista puitteista, joten heihin kannataa solmia hyvat valit. Kaikenmoisia emantia onkin jo matkan varrella mahtunut.
Kerran oli junassa hirvittava iso kammottava morko: tupeerattu vetyperoksiditukka, leveytta ja pituutta, ilme kuin kakkaa olisi nenan alla ja kaytostapoja ei ollenkaan. Kaikille han vaan murahteli, heratti matkustajat yli kaksi tuntia ennen oikeaa asemaa eika paastanyt enaan takaisin nukkumaan, kaamea monsteri kaiken kaikkiaan.
Tamara- Tomera oli mahtava tapaus! Uhkea, ronski, rivo-riitan nakoinen hilpea otus, joka jutteli kaikkien matkustajien kanssa, yritti neuvoa meita tyhmia turisteja, vaikkei apua erikseen pyydettykaan, nauroi kovalla aanella ja hipsi tupakalle aina kun mahdollista. Tamara ei lahjontaa olisi tarvinnut, mutta vahemman miellyttavien junaemantien jalkeen paatimme osoittaa rakkautemme hanta kohtaan kahden suklaalevyn muodossa. Siita tulikin aika lyttyynmennyt juttu. Nukuin nimittain vahingossa niiden paalla... Sulanutta suklaata ei oikein kehtanut lahjaksi antaa, joten soimme ne sitten itse (hirvea tragedia).
Sitten oli se yksi nalkiintynyt pikkuinen vilivinkka, joka vaan siivosi ja siivosi ( ei tosin vessoja) eika koskaan hymyillyt. Kiukkuisen ja kiireisen oloinen. Sille jos jollekkin olisi tarvinnut tarjota suklaata ( ei tarjottu, koetettiin vain pysya poissa hanen tieltaan).
Ja sitten. Sitten, junaemantien aatelia...Olga-neiti! Oi mika nainen! Han osasi muutaman sanan engalntia ja halusi oppia lisaa. Kertoi rakastavansa tyotansa, ja sen kylla huomasi. Oli kaikille kovin avulias ja aina iloinen. Opetti meidat pelaamaan venalaista korttipelia (saannot tosin eivat virelakaan ole aivan selvat...), kutsui hyttiinsa englanti-venaja-englanti-oppitunnille.
 |
| Durakaa Olgan hytissa ( Olgan meikit olivat niin hunosti, mukamas, ettei hanesta saanut ottaa kasvokuvaa). |
 |
| Reissussa rahjaantyneet kylailemassa. |
Kolmisen tuntia istuimme juomassa Olgan hytissa teeta, soimme kekseja ja suklaata, opiskelimme uusia kielia, ihailimme auringonlaskua ja siperian kauniita maisemia.
Jalleen kerran tuli huomattua, yhteista kielta ei hirvean paljon tarvita, jotta molemmat osapuolet tulevat ymmarretyiksi. Tiedamme Olgan perheesta ( toinen poika hukkui seitseman vuotiaana, toinen on tankkimiehena armeijassa. Ei miesta eika poikaystavaa), musiikkimausta (vain klassista), muista mielenkiinnon kohteista ja pienia triviatietoja, kuten: Olga on uinut Baikalissa, se oli kivempaa kuin uinti Mustassa meressa, han kuljettaa mukanaan rannoilta keraamiaan kauniita kivia eika Olgan vanhemmat vielakaan tieda tyttarensa tupakoinnista. Vaihdoin Olgan kanssa osoitetiedot, kirjeystavyys alkakoon. Han englanniksi, mina venajaksi.
 |
| Ihana Olga-neiti ja reissussa rahjaantynyt osa2. |
 |
| Englanti- venaja- englanti. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti