maanantai 25. huhtikuuta 2011

Tantraa ja vegaanimakkaraa.


Saavuimme Eakaterinburgiin aikaisin ammulla. Nautimme pienenssa kahvilasssa aamu chait ja jaljensimme opaskirjasta paperille lipunostoa varten tarvittavat fraasit. Suomesta kasin oli J ostanut Pietri- Eakaterinburg junaliput, mutta kaikki muut meidan taytyy ostaa paikanpaalta. Tahan mennessa asemanhenkilokunnasta kukaan ei ole osannut englantia. Lapun kanssa lippujen osto kuitenkin sujui katevasti. Hinnan ja kelloanajan kohdalle olin laittanut kysymysmerkit. Tapoimme aikaa juna-aseman viereisessa kahvilassa, odotimme etta kello on tarpeeksi jotta uskallamme menna couchhoustien, Sashan ja Ritan, luokse.

Sashan ja Ritan asunnossa haisi kissalta ja suitsukkeilta. Paksu oranssiturkkien kissa yritti tyontya valistamme porraskaytavaan. Asunon lattialla lojui vatteita ja kenkia sikinsokin. Olohuonessa ei tietokonepoydan lisaksi ollut muita huonekaluja. lattialla oli istuintyynyja, harmaita seinia koristivat buddhan kuvat seka valtava lyijykynala hahmoteltua penis, joka purkautui kohti budhhan kuvia. Rita huomasi hammentyneen katseeni, ja sanoi orgasmin olevan lahella valaistumisetunnetta. Siksi se ol piirretty siihen, muden valistuneiden joukkoon. "Lisaksi Sasha tykkaa shokeerata ihmisia." Se tuli komen paivan aikana huomattua. Sasha tykkaa puhua seksista, tantrasta, lansimaalistuneesta valehtelevata Dalai Lamasta, laskeista ihmisista, isoista tisseista. "Iso penis+ iso pimppi = ying ja yang", kertoo Sasha. Moisten aiheiden aiheuttamaa hammennysta lisaa hanen huono englannintaitonsa. Rita toimii usein tulkkina. Sasha tarkkailee ihmisia ja tuntui testaavan meita. Aiheuttaa tarkoituksella kiusaannuttavia tilanteita, ja seuraa sitte kuinka kompastelemme niista ulos.En ole ihan varma mita mielta olen Sashasta. Lamminsydaminen mutta haastava, erikoinen.



Sasha ja Rita pitavat pienta kasvisruokakauppaa. Se on kaupungin ainoa paikka, mista saa ostettua tofua ja veganilihaa( parasta vgaanimakkaraa ikina! Ostimme sita kaksi potkoa junaan, ei tarvitse kenenkaan baabushkan enaan ihmetella miksemme syo lihaa, kyllahan me syomme!).

 He myyvat myos soyamaitoa, luomukosmetiikkaa, merilevatuotteita (todellista superfoodia! Sisaltaa jopa b12 vitamiinia. He ovat molemmat kavisyojia, buddhalaisia ja kovin, kovin omalaatuisia. Heidan kaikki kolme kissaansa ovat pelastettu joko kadulta tai tutuilta, jota olisivat halunneet pista ne nukkumaan. He myos osallistuvat loytoelaintalon toimintaan mm. valmistamalla trash art kukkaroita. Pietarissa jo meille selvisi Venajan kierratysjarjestelman erikoisuus: sellaita e ole. Kaikki roskat menevat samaan paikkaan ( siis kotitalousroskat, teollisuusjatteista en tieda). Rita sanoi etta kasvisyontikin on kovin uusi asia Venajalla ja yleista lahinna eri "skenejen", kuten punkkareiden, keskuudessa. Terveyden vuoksi kasviravintoon siirtyviakin kay kuitenkin Sashan ja Ritan kaupassa yha enemman. Luonnonsuojelu, luomuruoka, elaintenoikeudet, kaikki ovat hamaria kasitteita venajalla. Ritan ja Sashan kauppa ja loytoelainkoti on kuitenkin osoitus, etta pienillakin teoilla ja muutaman ihmisen tyopanoksella voi saada paljon hyvaa aikaan.


Ritan ystava Anja kyllastyi katsomaan katukoirien ja -kisssojen valtavaa maaraa ja perustivat loytoelaintalon. Ensimmaisen laatuansa Eakaterinburgissa. He saivat kaupungin lopettamaan loytoelainten ampumisen. He ovat jarjestaneet myos suuria kampanjoita, etteivat ihmiset vaan hylkaa koiriaan kaduille vaan mielummin tuovat loytoelainkotiin. Ritan pikkusisko Lisa kay monta kertaa viikossa ulkoiluttamassa koiria, ja hanen mukanaan paasimme katsomaan loytoelaintaloa. Yli sata koiraa, pienissa hakeissa.Virallisesti koiria pidetaan talossa vain 21 paivaa jonka jalkeen ne pitaisi lopettaa. Koirien tappaminen tapahtuu kuitenkin vain paperilla. Monet koirat loytavat kodin, mutta osa on ollut talossa jo lokakuusta lahtien. Vaikea sanoa, kumpi on koirille parempi: olla kadulla vai pienssa hakissa teljettyna vahintaan kolmen muun koiran kanssa. 

 Eakaterinburg on valtava. "Minimanhattan", sanoo Lonely Planet. " Venajan kolmas paakaupunki", sanoo puolestaan Sergei, meidan oma innokas turistioppaamme. Sergei on opiskellut puolivuotta englantia yhdysvaltalaisen Skype- ystavansa avulla, ja halusi esitella meille kaupunkia. Hanen seurassaan vietimme mielenkintoiet mutta uuvuttavat kuusi tuntia ravaten paikasta toiseen.

 Han halusi esitella meille kaiken, silla se kaikki oli hanen mukaansa "Most beutiful." Most Beutiful oli kuitenkin Sergei, 26- vuotias ammattikitaristi, joka vei meidat kuuntelemman konservatorioon oppiladen Tsaikovski konserttia, naytti meille Boris Jeltsinin yliopiston, Beatlesien muistomerkin seka valtavan kivinappaimistonjoen rannalla.Han innostui kuultuaan vanhasta lastenohjelmasta tutun Grogodile-Genan laulun suomalaisilla sanoilla laulettuna: Mina soitan, harmonikkaaa...Ihmiset on, kummissaan...
Tietysti Ekaterinburgista loytyy myos Pink Floyd muistomerkki. Loogisesti.
Afganistanissa kuolleiden muistomerkki.


Buddhalaisten luona ei pahemmin paasiaista vietetty. Meostimme kirkosta paasiaiskaakun. Kuvassa mukana myos Sergei.


Eras saveltaja.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pietari- Yekaterinburg

35tuntia junassa.

Juna Ykaterinburgiin lahti 16.20 Pietarin paarautatieasemalta. Tai niin me luulimme. Saavuimme ennen neljaa asemalle ja saimme kuulla sen lahtevan aivan toiselta asemalta, hurry hurry. Pahimpana ruuhkaikana taksilla Pietarin kaaottisessa liikenteessa...Vatsasta nipisti. Kaksikaistaislla tiella voi samaa aikaan ajaa viisikin autoa. Mitaan turvavalia seuraaviin autoihin ei ole, autojen valilla on vain pari senttia tilaa, parempi painaa kaasua kuin jarrua. Takapenkilla ei ollut turvavyota, sehan on aivan turhaa. Taksikuskin uskomaton suoritus ehtia asemalle ajoissa maksoi myos uskomattoman paljon. Han pyysi n.70 euroa huvipuistoajelusta, tingimme paljon mutta silti liian vahan. Lopullista hintaa en kehtaa sanoa, turistia huijattiin ja kunnolla. Junan lahtoon oli kaksi minuuttia, ei ollut aikaa tapella.

Makuupaikkamme olivat halvimmassa mahdollisessa luokassa. Siniseen konduktoorin auun pukeutunu junaemanta opasti meidat sisalle junaan. Platskartna luokassa ei ol erillisia hytteja, vaan syvennyksia joissa on nelja sankya, kaksi kummallakin seinustalla. Neljaa sankya vastapaata on viela kaksi joista alapedista tulee paivan ajaksi kaksi tuolia ja poyta.Alapedillamme matkusti kaksi vanhmpaa rouvaa. Toinen heista osasi englantia, ja kertoi Pariisin matkastaan. -It was so black in there. Too black. Kuvittelin hanen kommentoineen ilmaa mutta han jatkoikin: -There were so many niggers, not good, not good. Rouvalla oli monista muistakin asioista hyvin vahvat mielipiteet. Mm. kasvisyonnista, joka on edelleen aika harvinaista Venajalla. -Kasvisyontiin kuolee, vihannekset ovat myrkkya kropalle jne. Oli hanesta kuitenkin myos apua, kun miliisi kyselivat rekistoroinnin peraan. Venajalla tulisi rekistoroitya, jos on yli kolme paivaa yhdessa paikassa. Nykyaan ilmeisesti saa olla viisi arkipaivaa rekistoroitymatta, muta kaytanto on uusi. Lainmukaan meidan ei tarvitse rekistoroitya, mutta Teemun mukaan se on suositeltavaa, silla rekistoroimattomyydella on miliisien helppo kovistella. Jos yopyisimme hotelleissa, rekistoroityminen hoiuisi automaattisesti heidan kauttansa. rekistoroitymisen voisi hoitaa myos poliisiasemalla, mutta mita muitten matkakertomuksia on lukenu, lahes kukaan ei sita tee, silla se vie paljon aikaa ja hermoja. Viimeistaan Baikal jarvella rekisoroidymme, ettei tule suurempia ongelmia.

Kaksi venalaista miesta pongasivat meidat  junantutkimuskierrokselta,( turisteja!) ja pyysivat vaunuunsa nauttimaan venalaisesa vieraanvaraisuudesta. He tarjosivat makkarasiivuja (joista kieltaydyimme) ja appelsiiniviipalaita ja leipaa paputahnalla( jotka otimme mieluusti vastaan) seka vodkaa ja olutta, josta jalkimmaisesta minun ei annettu kieltaytya mutta jalkimmaiseen riitti, etta J juo ja mina katson vieresta. Keskustelu oli yllattavan vilkasta, vaikkemme oaa kuin perus how do you do?- venajaa, eivatka miehet osanneet engalntia. Matkasanakirja oli kaytossa tiuhaan.Tunnelma oli leppoisaa, kunnes aiti ja poika, joiden kanssa olin aikaisemmin jutellut venaja-englantia, kulkiva ohi ja istuivat seuraamme. Vaikutti silta kuin vodkaa tarjonneet ystavamme olisivat muuttuneet mustasukkaisiksi. He alkoivat murjottaa, aiti ja poika tajusivat tilanteet ja sanoivat palaavansa myohemmin. Tunnelma ei enaa parantunut. Vodka oli loppu ja miehet hermostuivat, kun olut ei J:lle enaan maistunut. Poistuimme paikalta luvaten palata seuraavana paivana.

Junamatkassa parasta oli loikoilu, poikajoukon popittama tekno ja venalaiset iskelmat, piskuisten ohi kiitavien kylien katseleminen ja ruoka. Evaana meilla oli omenoita ja mandariineja, muutama evasleipa, pahkinoita, taateleita ja muita kuivattuja hedelmia. Juna pysahtyi asemilla, mista oli mahdollista ostaa ruokaa. Tottaki junassa oli myos ravintolavaunu, mutta siella hinnat olivat korkeat. Pienemmilla asemilla oli vain muutamia naisia myymassa valmiiksi tehtyja aterioita: perunaa, salaatia ja kanankoipea.  Suuremmilla asemilla oli kuitenkin enemman tarjontaa: savustettuja vartaista roikkuvia kaloja, nuudeleita, kekseja, pieniin rasioihin pakattuja salaatteja, pahkinoita, olutta, pussikeittoja, piiraita, keitettyja kananmunia ja perunoita, leivoksia ja auringonkukansiemenia. jalkimmaiseen olemme kehittaneet jo vakavan riippuvuuden. Viela emme osaa napsauttaa auringonkukansiemenen kuorta katevasti yhdella kadella rikki, kuten asemalaitureiden baabushkat ja juna-asemilla aikaa tappavat miehet nahkatakeissaan, mutta harjoitus on kova.


Samovaari taynna kiehuvaa.






Jokaisessa junavaunussa on tauotta kiehuva samovaari, josta veta saa ottaa ilmaiseksi. Teeta kuluikin kuppikaupalla, ja kuuman veden avulla sai nuudelit ja keitot kypsennettya. Saannollisin valiajoin tuli ravintolavaunusta tarjoilija kantaen tarjottimella pyyheliinalla peiteltyja uunituoreita kaalipiirakoita, rasvaisia taikinanyytteja, joiden sisalla on makeita kaalisuikaleita.



.









torstai 21. huhtikuuta 2011

Trans- Mongolia junamatka alkakoon.

On tamakin seikkailuista kertova blogi, ei edes kerrota koska seikkailulle on lahdetty! Olen siis nyt Pietarissa neljatta paivaa. Saavuimme matkakumppanini J:n kanssa tanne Helsingista manantaina, pienella pahaisella bussilla. Busssilippu oli naurettavan halpa- 15 euroa yli 400 kilometrin matkasta! Junalla sama olisi taittunut nopeammin ja ehka tasaisemmin, mutta monta kertaa kalliimmalla hinnalla. Bussissa ei meidan lisaksemme ollut muita suomalaisia, ja vaikka kuski ja rahastaja, saati muut matkustajat, eivat osanneet englantia,parjasimme hyvin. Rajamuodollisuudet sujuivat helposti. Edes maahantulo korttia ei minun tarvinnut itse tayttaa. Virkailijan mielesta siihen meni liian kaunan ja han taytti sen puolestani.

Couchcurfing. com sivuston kautta olimme loytaneet suomalaisen Teemun ja hanen  naisystavansa Katjan, joiden hurmaavasa pienessa asunnossa yovuimme ilmapatjalla. Asunto sijaitsi neljannessa kerroksessa Rappukaytava tuoksui kellarilta, vihrea maali lohkeili seinista ja porrastasanteilla oli  ikkunoiden edessa vaaleanpunaiset pitsiverhot ja ruukkukasveja smetanapurkkeihin istutettuna. Katja ja Teemu antoivat paljon vinkkeja Pietarissa ja Venajalla selviytymiseen aina kohteliaisuussaannosuta juomakulttuuriin. Opimme perussanastoa. Erityisesti ni panimaju ( en ymmarra) on ollut kayttokelpoinen.

Kirpputori.

Frukti- kojuja loytyy jokakulmasta.


Katja vei minut venalaiseen Banjaan. Banjat ovat isoja yheissaunoja, joissa naisille ja miehille on omat puolensa. Banjoja on ympari Pietaria, ja jollain alueilla ne ovat lahitalojen asukkaiden ainoa mahdollisuus peseytya- vanhoissa taloissa kun ei asuntoihin kuulu suihkua ollenkaan. Yleensa Banjat maksavat 100- 180 ruplaa per henkilo. Katja ystavineen oli kuitenkin paattanyt menna vahan kauempana sijaitsevaan banjaan, jota he eivat viela olleet kokeilleet. Banjan ovella luki 10 ruplaa. Siina vaiheessa Katja naytti todella huolestuneelta. Han ei ikina ollut kaynyt niin halvassa banjassa. Vaatteet riisuttiin isossa salissa, jossa oli muovisuojuksella paallystettyja nojatuoleja. Vaatteita ja tavaroita vahti saunaemanta, jolta sai myos ostaa teeta. Suihkutila oli avara, tummalla laatalla paallystetty iso huone, jossa suihkuja oli rivissa seinalla. Varsinaisia suihkukoppeja ei ollut. Siella taalla oli matalia penkkeja ja muoviampareita. Keskella huonetta oli ympyran muotoinen pieni allas, jossa vesi oli jaakylmaa. Sinne isot ja pienet naiset sitten hyppasivat, suoraan saunasta. Piripintaan oleva allas heitti kylmat vedet ohikulkijoiden paalle.

Banja (sauna).


Puisilla penkeilla istui baabuskoja. Monet hieroivat itseensa ruskeaa monjaa- kahvia, selitti Katja. Pehemeanihon resepti on helppo. Pesun ja banjan jalkeen iholle levitetaan kahvinpuruja. ne voivat olla kaytettyja tai kayttamattomia. puruja hinaktaan kunnolla, jotta vanha iho kuoriutuu pois. Huuhdellaan ja takaisin banjaan. Sitten levietataan viela kerros hunajaa kauttaaltaan, huuhdellaan ja vot! Iho on kuin vauvanposki. Venalainen baja oli kuuma, paljon kuumepi kuin suomalaiset saunat yleensa. Loyla ei ollenkaa heitetty ja ilman saunahattua ei ovesta ollut astumista. Ilma oli kuivempaa ja koko sauna tuoksui koivuvinhoilta, jolla naiset hakkasivat toisiaan. Banjassa oli myos suomalainen sauna, tosin siellakaan ei loylya saanut heittaa. Ni panimaju- imalisun osaamsiesta ei ollut hyotya saunassa. Naiset palpattivat minulle ties mita. Yksi anki vielapa saman suihkun alle. Katjan ystavat nayttivat kauhistuneelta ja he pelkasivat minun vihaavan saunakokemusta. Nyt han luulee etta kaikki venaliset banjat ovat nain hirveita! Turhaan huolehtivat.



Katja ja Teemu myos syottivat meille herkullisia venalaisia ruokia , siman ja kotikaljan valimuotoa kvas- juomaa, smetanakakkua, korealaista etikan makuista porkkanaraastetta (aaah, parhautta) ja tietysti blineja, katjan valmistamia, seka suolaisella etta makealla taytteella. Venalainen ruoka kasitteena on hyvin epamaarainen. Maa kun pitaa sisallaan niin monta eri ruokakulttuuria. on unkarilaista, koralaista, kiinalaista, kaukasialaista..
Blineja (lettuja) paistumassa pannulla.




Nyt on takana nelja paivaa Pietarissa. Parin tunnin kuluttua lahtee juna kohti Jekatenburia- seuraavat 35 tuntia vietetaan junassa.
jee ujee nettiaika loppuu!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Pienten taimien syntymäpäivä.


Ohraa.


Tuossa ne ovat, somasti orrellaan, raeruoho- tölkit rivissä ikkunalaudalle. Kasvuvauhti on huima, ja vastaleikatun numrmikon tuoksu leijailee olohuoneessa joka päivä, kun tasoitan innokkaita ruohoja. Moni heistä on jo päässyt ystävieni kotiin. Kaikkein komein, turkinpippuripurkissa kasvava komistus pääsi tupaantuliaislaahjaksi ja on ensimmäinen ja varmaan ainoa huonekasvi, jota Herra J:n kotona tulee olemaan :)

Ensimmäiset basilikan ja köynöskrassin taimet pistivät tänään päänsä esiin mullasta. Sitä ihanaa tunnetta, kun pienet taimet viimein vaivautuvat tulemaan meidän maailmaamme... Voi kunpa tomaatit ja kurpitsat pian seuraisivat perässä! Lähden yhdeksän päivän kuluttua Venäjälle, mongoliaan ja Kiinaan, ja toivon ehtiväni koulimaan taimet isompiin ruukkuihin jotta voin jättää heidät hoitajien hellään huomaan.




Pieni Köynöskrassi puskee esiin mullasta.



sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kevät tulee- olen valmis.

Kevätpäiväntasauksen jälkeiset kaksi viikkoa eivät ole olleet kovin keväiset. Lunta vain satoi lisää ja ilma oli kylmä, tiet hirveässä kunnossa. Kevät antaa odotuttaa itseään, nyt sentään sataa ripottaa, vettä tällä kerralla. Se on hyvä. Ensi viikolle on luvattu plussaa ja lisää vettä. Lumet alkaa väistyä ja juu, se on kevät sitten vihdoinkin täällä! Minä en kuitenkaan malttanut odottaa toimettomana, vaan autoin kevättä virittäytymällä oikeaan tunnelmaan raparperikiisselin ja kylvötöiden avulla.
Raparperikiisseli
Raparperi kuuluu oikeastaan loppukevääseen, alkukesään. Kauniin värisen raparperikiisselin kirpeää makua ajatellessa tulee mieleen mökkipuutarha, marjapensaiden ja omenapuiden alla kasvavat hujopit ja niiden suuret, painavat lehdet. Varret on helppo kerätä, sen kun vain taittaa varovasti tyvestä ja istahtaa kuistinportaille kuorimaan ja pilkkomaan. Aurinko osuu portaille viistosti puiden takaa. Kesäloma on juuri alkanut. Vielä ei ole kovin lämmin, mutta kengät on silti pakko riisua, tuntea maa jalkojen alla. Paljaiden jalkojen vierellä kasvaa ratamoita ja suurilla raparperinlehdillä voi ruokkia kompostia. Vesi suureen kattilaan haetaan kaivolta, ja kiisselin keittäminen voi alkaa.
Raparperi on monivuotinen kasvi, ja kun sen on kerran saanut kasvamaan, on hoito helppoa. Puutarhamme raparperirykelmää hoidamme vain naapuritilan isännän kippaaman lantakasan avulla, eivätkä he muuta hoitoa näytä kaipaavan. Viime kesän raparperisato oli runsas. Tein monta purkkia raparperihilloa ja -marmeladia, inkiväärillä ja kanelilla maustettuna sekä ilman. Tein raparperisimaa, joka toisin kuin edellisvapun epäonnistunut sima, (10 litraa hiivan tuoksuista litkua, jossa rusinat itsepäisesti pysyivät pohjalla) onnistui mainiosti.

Hillojen ja simojen lisäksi tein kattila kaupalla kiisseliä, mutta ei kiisseliäkään joka kesäpäivä jaksa syödä. Niinpä kuorin ja pilkoin raparperia, annostelin pakastepusseihin kiisseliin tarvittavan määrän paloja ja heitin kylmäarkun syövereihin. Eikä mikään maku tuo kesäntuntua keskelle talvea niin, kuin raparperikiisseli. Ensi kesänä, vaikka talven tulo tuntuukin kaukaiselta, kannattaa siis pilkkoa raparperia pakkaseen, josta pussin loskaharmauden masentamana voi kaivaa ulos, pistää hellalle kiehumaan ja nauttia kuumana jäätelön tai kerman kera.
Raparperikiisseli ( sopivan kokoinen satsi)
n. 1 litra raparperinpaloja, alle tai päälle, makuasia.
1 litra vettä
sokeria
kanelia maun mukaan (lempimausteeni, joten minä en kanelin määrässä säästele)
ripaus inkivääriä
1 tlk. vaniljasokeria
 5-6 rkl. perunajauhoa (riippuen, pidätkö juoksevammasta vai paksummasta kiisselistä)
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää raparperinpalat ja anna kiehua kunnes ovat pehmentyneet. Sekoita silloin tällöin. Lisää mausteet. Sopiva sokerin määrä riippuu maistajasta, itse laitan mahdollisimman vähän, sillä pidän raparperin kirpeästä mausta. Mitkään lisämausteet eivät ole välttämättömiä, mutta tuovat mukavan säväyksen. Neilikkakin voisi sopia mausteeksi, mutta ehkä kiisselistä silloin tulisi liian jouluinen. Sekoita perunajauhot pieneen tilkkaan kylmää vettä, ja kaada kattilaan koko ajan sekoittaen. Perunajauho ei tykkää kiehumisesta, joten hiukan sekoiteltuasi, ota kattila levyltä pois. Syö sellaisenaan, tai kylmän kauramaidon, kermavaahdon tai jäätelön kera.
Leikki raeruohon ja ohran kanssa
Raeruohon ja ohran siemeniä saa pääsiäisen lähestyessä jokaisesta pikkukaupastakin. Ne on helppo kylvää, itävät nopeasti ja tuovat väriä kotiin. Minä kylvin viime viikolla raeruohoa säilykepurkkeihin ja oluttölkkeihin. Joihinkin purkkeihin tein yläreunaan pienet reiät, johon voin pujottaa ohutta metallilankaa. Niitä voi sitten ripustaa ikkunaan tai oviaukkoihin, ja rakennella mieleisiään asetelmia. Ensi vuonna voisi kevään lähestyessä jemmata kauneimpia purkkeja, nyt tarjolla ei ollut kummoisia, vain hedelmäsäilyke- ja hernekeitto- sekä kaksi karamellipurkkia. Ohransiemeniä kylvin sekä raeruohon sekaan, että omiin purkkeihinsa, muovisiin koskenkorvapulloihin. Onhan Koskenkorvan viina tehty ohrasta.
Raeruohon ja ohran lisäksi kylvin basilikaa ja rosmariinia, ettei tänä vuonna tarvitse niitä ostaa taimina. Joka kevät laitaan multaan myös köynöskrassin siemeniä, jotta on kukkivia krasseja jo alkukesästä eikä vasta heinä- elokuussa. Ensi viikolla kylvän kurpitsaa kylvöslaatikoihin ja tomaattia maitotölkkeihin.





- tyhjiä purkkeja odottamassa multaa ja siemeniä.